Täällä ollaan

Saavuin Lontooseen sunnuntaiyönä ja järkytyin huoneeni ankeutta. Seuraavana päivänä menin yliopistolle ilmoittautumaan. Palloilin kaupungilla varmaan kaksi tuntia enemmän tai vähemmän eksyksissä vaikka todellisuudessa opinahjoon on majapaikastani vain 20 minuutin matka. Järkytyin myös kurssini kokoonpanosta (melkein pelkästään pissiksen oloisia tyttöjä). Ja siitä, että opetusta on itse asiassa vähän ja suurin osa ajasta pitäisi kai viettää yksinään kirjastossa.

Mutta lähemmin juteltuani opiskelutovereideni kanssa (sosiologian opiskelijoiden tervetuliastilaisuudessa) kävi ilmi, että kyllä niillä joillakin jotain päässä liikkuu. Ulkonäkö voi pettää. Kai.

No, voi olla, että huomenna kokeilen vaihtaa toiseen ohjelmaan (political sociology). Ehkä se ei onnistu, mutta kokeilen kumminkin.

En ole vielä saanut alkeellisemmastakaan sosiaalisesta elämästä kiinni. Varsinainen opetus alkaa vasta ensi viikolla ja kaikki kerhot sun muut societyt pyörähtää käyntiin myöskin samaisella viikolla. Niin yliopistolla kuin täällä asuincollegessanikin (jonka mahtavasta langattoman nettiyhteyden omaavasta kahvilasta tätä kirjoittelen).

Täytyy muuten sanoa, että tämä asuincollege on aika omanlaisensa paikka. Eilen olin kuuntelemassa niin sanottua "port talkia", jossa jonkun alan asiantuntija pitää luennon ja kuuntelijat nauttii portviiniä... (ilmaista!) Tänään keskellä yötä pääseee katsomaan joukolla livenä Bushin ja Kerryn tv-väittelyä. Täällä on jonkin verran amerikkalaisia.

Ai niin, John Kerryn tytär on tulossa myöskin LSE:hin opiskelemaan.

Niin ja Markolle tuhannet kiitokset kannettavan hankkimisesta ja sen lainaamisesta. Alkaa vaikuttaa siltä, että se on korvaamaton kapistus.