Ei enää töitä, kiitos

Minua on alkanut pikkuhiljaa väsyttää harjoittelu Suuressa Kansainvälisessä Organisaatiossa. On alkanut tuntua, että olen nyt oppinut suurin piirtein sen, mitä harjoittelupaikassani voi tässä ajassa oppia. Työtehtävät ovat alkaneet muuttua rutiineiksi, jotka eivät enää kauheasti innosta. Kai jos tästä saisi palkkaa, motivaatio olisi parempi. Nyt haluaisin omistaa enemmän aikaa kaikelle muulle, minusta paljon olennaisemmalle puuhastelulle. Kuten sarjakuvien piirtämiselle ja kaupungilla laahustelulle. Ja kirjojen lukemiselle. Itse asiassa luulen, että haluan jo täältä kotiin. Vaikka kotona varmaan taas valitan, että haluan jonnekin muualle.

Minne tällainen levoton sielu seuraavaksi suuntaisi? Kanada on roikkunut yhtenä vaihtoehtona. Toisaalta olen kyllästynyt pomppimaan paikasta toiseen ja koko ajan aloittamaan uudestaan tuttava- ja kaveriverkon rakentamisen. Se on niin pirun vaivalloista tällaiselle perusintrovertille, joka vain silloin tällöin saa ekstroverttikohtauksia. Enkä ole kauhean innostunut hakemaan pysyvää työpaikkaa kun en oikein tiedä mitä haluan tehdä.