Omassa pikku kuplassa

Jotenkin viime ajat ovat tuntuneet kuin eläisi kuplassa. Sitä näpertelee jotain omien juttujensa kanssa, eikä ole oikein kosketuksissa ympäröivään maailmaan. Ihmettelen miten muut ihmiset oikein muodostavat suhteita toisiinsa. Koko ajan ihmiset juttelevat toistensa kanssa (ja puhun nyt siis yliopistosta/asuincollegesta), istuvat kahvilla tai lounaalla yhdessä jne. Miten tuollainen tapahtuu? Jotenkin minulta puuttuvat luontevat kontaktipinnat, josta tuollainen kahvittelu tms voi lähteä liikkeelle. Pari kertaa olen änkenyt mukaan pubiin, ja se on ollut ihan jees. Mutta noin muuten sitä on aika yksin. Mutta tilanne ei toisaalta eroa elostani Suomessa, joten mikään ulkomaan valitus tämä ei ole.

Harrastustoiminta on tietenkin luontevin tapa viettää aikaa ihmisten kanssa: viime viikonloppuna olin päivän tallomassa mutaisilla poluilla Kentissä asuincollegen hiking-kerhon kanssa. Ensi sunnuntai-iltana menen asuincollegeni Amnestyn postikorttikirjoitustilaisuuteen. Kaikkea täytyy koittaa, paitsi kansantansseja jne.

Toisaalta opiskelujen kanssa on sen verran tekemistä ja olo on jotenkin yleisväsy, ettei tuo sosiaalinen puoli nyt aivan A1 -asialta tunnu.