Teflonbritti

Lentomatkalla Lontoosta Tukholmaan sain vierustoveriksi erittäin artikulatiivisen vanhemmanpuoleisen brittiherrasmiehen. Koko lentomatkan ajan sain kuulla kyseisen juristi/konsultin jutustelua vierustoverilleen (ja välillä minulle) aiheesta kuin aiheesta aina tietyn lainkohdan poeettisesta kauneudesta muinaisruotsalaisiin genetiivimuotoihin. Mielestäni vierustoverissani tiivistyi monta tyypillistä ylä- tai korkeamman keskiluokkaisen britin ominaisuutta. Ensinnäkin keskustelu on erittäin älykästä ja sujuvaa ja se on maustettu sivaltavan ironisilla huomioilla. Se on hauskaa ja usein hyvin viihdyttävää -ainakaan jos ei ryhdy kilpailemaan retorisessa tyylikkyydessä sillä häviö on varmaa. Toiseksi kyseiseen henkilöön on jokseenkin mahdotonta saada aitoa kontaktia. En nyt tarkoita että lentokonetuttavuudelle alettaisiin avaamaan sielun syvimpiä sopukoita, vaan sitä tunnetta, että vaikka tuon ihmisen tuntisi kymmenen vuotta ei silti voisi sanoa oikeasti tuntevansa tyyppiä. Jotenkin ulosanti on niin täydellistä, ettei se oikeastaan ole enää inhimillistä. Jotenkin tuntuu, että tavalliset työväenluokkaiset britit ovat monella tapaa paljon lähestyttävämpiä tässä mielessä. Luulisin. Ainakin jutut ovat jotenkin, hm, inhimillisempiä..