Sosiaalisesta kanssakäymisestä

Olen valittanut aiheesta ennenkin, mutta koska kyse on keskeisestä asiasta otan sen uudelleen esille. Nimittäin sosiaalisen kanssakäymisen. Tai sen puutteen. Tai sen pinnallisuuden. Olin juuri asuincollegessani järjestetyssä kulttuuri-illassa (teemana Intia/Nepal/Pakistan/Bangladesh), jossa samassa pöydässä istui ylivilkas ja supersosiaalinen naapurini ja juuri collegeen muuttanut puhelias uusiseelantilainen silmäkirurgi. Siinä sitä sitten chitchattailtiin sujuvasti ruokailun ajan, mutta kun tapahtuma on päättynyt porukka hajosi omille teilleen ja minun oli (jälleen) turha toivoa että sopisin mihinkään jengiin. En jaksa enää änkeä mukaan tuttavien keskusteluihin koska en selkeästikään kuulu porukkaan. Ehkä on vain uskottava: ei täällä mitään kavereita saa. Voi olla että "minun tyyppiseni ihmiset" eivät ole kovin sosiaalista väkeä ja siksi en koskaan törmää niihin joiden kanssa todella synkkaisi ja "normaalit" ihmiset puolestaan haistavat omituisuuteni mailin päähän...