...mutta minne katosivat kaverit?

Kymmenen vuotta sitten muistan omanneeni kavereita. Tiedättehän, sellaisia ihmisiä joita näkee joka viikko (tai lähes joka viikko), joiden kanssa jutellaan ja tehdään kaikenlaisia vapaa-ajan asioita ja jotka ottaa aikalailla itsestäänselvyytenä. Kelataan kymmenen vuotta eteenpäin tähän hetkeen ja mitä huomaammekaan: jäljellä on muutama hc-kaveri (tai ehkä oikeammin ystävä), joihin pitää satunnaista yhteyttä ja joita näkee muutaman kerran vuodessa. Loput ihmiskontaktit koostuvat satunnaisista työkavereista, ihmisistä samoissa seminaareissa, hyvänpäiväntutuista joihin ei voi olla törmäämättä koska asuu samassa asuntolassa... mutta kavereita... Niitä ei ole enää käytännössä olemassa. Työelämä on niellyt eräät, jotkut asuvat liian kaukana, ihmiset muuttuvat eikä kenelläkään ole enää aikaa. Oikeasti, milloin olette viimeksi sopineet tapaamisesta jonkun kanssa pläräämättä ensin kalenterianne? Kouluaikoina ihmiset joutuivat viettämään aikaa yhdessä ja melkein pakon sanelemana tuloksena oli muutama kaverisuhde. Nyt kaikki on niin ad hoc, niin satunnaista ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa, ettei todellisten kaverisuhteiden luomiseen enää ole saumaa. Ja minä olen menettänyt chitchat -ominaisuuteni enkä enää jaksa tehdä tikusta asiaa mikä tekee minusta vaikean satunnaiskaverin. Jotta minunlaiseni ihmiseni saisi kavereita tarvitaan aikaa, paljon aikaa. Ja sitä ei enää ole. Ei minulla eikä muilla. Minusta tämä on aika perseestä. Ehkä jos joskus saa mielenkiintoisen työn (joka kestää kauemmin kuin puoli vuotta) saattaa uusia kaverisuhteita alkaa muodostumaan. Harrastuspiireistä en ole koskaan yhtäkään kaveria saanut -ja uskokaa pois että harrastettu on.