What was your name again?

Minulla on nimi, joka on suurimmalle osalle (englanninkielisiä) ulkomaaneläviä varsin hankala lausua. Olen kuitenkin havainnut mielenkiintoisen eron englantilaisten ja amerikkalaisten lähestymistavassa nimeeni. Englantilainen ei edes yritä opetella sitä. Itse asiassa englantilainen, ilmeisesti itsensä mokaamisen pelossa, usein jättää ensiyrityksenkin kesken. Amerikkalaiset sen sijaan eivät peljästy outoa nimeä. En ole vielä törmännyt yhteenkään amerikkalaiseen joka ei alkaisi käyttää nimeäni heti alusta lähtien.

Hauskimman version nimestäni tuottavat ehdottomasti kiinalaiset. Olen pohtinut voisinko adoptoida tuon hauskan ääntämismuodon taiteilijanimekseni. Se viittaa niin söpöön eläimeenkin.

Minulla sen sijaan on massiivinen ongelma nimien muistamisessa. Ja nyt kun sinäkin, hyvä lukijani, sanot mielessäsi että sinulla on sama ongelma, minä korotan heittämällä pöytään onnettoman kasvomuistin. Törmään jatkuvasti uppo-outoihin ihmisiin, jotka tuttavallisesti tulevat juttelemaan hississä tai ruokalassa. Minulla on aina ollut tämä ongelma, mutta Suuressa Kansainvälisessä Organisaatiossa se korostuu eksponentiaalisesti.

Kaikille maailman ihmisille pakollinen nimilappu rintaan!