Kaikilla on ipod...

...tai niin minusta ainakin tuntuu. Mikä kulutuksen oravanpyörän nuo ipodit ovatkaan saaneet aikaan. Kaikki näyttävät kuolaavan uusinta ipodia (vaikkei vanhassakaan ole mitään vikaa). Mainonnan uhrit... mph.

Miksi New York on parempi kuin Lontoo

Erittäin subjektiivisiin kokemuksiin perustuvien havaintojen perusteella esitän seuraavat syyt miksi New York on parempi kuin Lontoo:

-Taloissa on lämpimämpää
-Kaduilla ei hengaile nuorisojengejä jotka heittävät sinua kepeillä päähän
-Taivas on kirkas ikuisen harmaan pilvipeiton sijaan
-New Yorkissa ei tarvitse opiskella
-Talot ovat kivamman näköisiä ulkoa (enkä tarkoita nyt pilvenpiirtäjiä)
-Talot ovat sisältä siistimpiä
-New Yorkissa on paljon pieniä söpöjä koiria
-Kadulta voi ostaa halvalla bagelin ja kahvin
-Metro ajaa 24/7
-Manhattanilla kadut ovat loogisesti nimettyjä joten paikat on helppo löytää
-halpoja kulttuuritapahtumia
-Ihmisten kanssa on helpompi jutella

Ja ne muutamat syyt miksi Lontoo on parempi:

-Kun menee kauppaan tietää mitä tavarat maksaa
-Sinua ei yritetä diileissä kusta silmään

Ei enää töitä, kiitos

Minua on alkanut pikkuhiljaa väsyttää harjoittelu Suuressa Kansainvälisessä Organisaatiossa. On alkanut tuntua, että olen nyt oppinut suurin piirtein sen, mitä harjoittelupaikassani voi tässä ajassa oppia. Työtehtävät ovat alkaneet muuttua rutiineiksi, jotka eivät enää kauheasti innosta. Kai jos tästä saisi palkkaa, motivaatio olisi parempi. Nyt haluaisin omistaa enemmän aikaa kaikelle muulle, minusta paljon olennaisemmalle puuhastelulle. Kuten sarjakuvien piirtämiselle ja kaupungilla laahustelulle. Ja kirjojen lukemiselle. Itse asiassa luulen, että haluan jo täältä kotiin. Vaikka kotona varmaan taas valitan, että haluan jonnekin muualle.

Minne tällainen levoton sielu seuraavaksi suuntaisi? Kanada on roikkunut yhtenä vaihtoehtona. Toisaalta olen kyllästynyt pomppimaan paikasta toiseen ja koko ajan aloittamaan uudestaan tuttava- ja kaveriverkon rakentamisen. Se on niin pirun vaivalloista tällaiselle perusintrovertille, joka vain silloin tällöin saa ekstroverttikohtauksia. Enkä ole kauhean innostunut hakemaan pysyvää työpaikkaa kun en oikein tiedä mitä haluan tehdä.

Maistereita ollaan

Englannin opinahjoni viitsi vihdoin ilmoittaa, että olen suoriutunut opinnoista pahemmin möhlimättä ja saan ko organisaatiosta maisterin paperit. Hehei.

En ole ainoa, jota kettukanavan ohjelmisto ei miellyt�. Kuvassa Foxin aamushown mainos kotimetroasemallani. 

Kettu-uutisia

Olette varmaan kuulleet Fox News Channelista ja kanavan surullisenkuuluisista uutisista. Jos ette, kyse on oikeistopainotteisesta ja jokseenkin aivottomasta journalismista, jotka saavat tällaisen YLE:n ja BBC:n uutisiiin tottuneen suomalaisen rukoilemaan, ettei suurin osa Amerikkaa käyttäisi ko kanavaa ainakaan ainoana uutislähteenään.

Miettikää näitä uutisotsikoita joita tässä juuri paraikaa kuuntelen: Mies heitti koiransa katolta (koira kuoli, toimittaja yrittää saada koiramurhaajalta kommenttia: "tuntuuko nyt hyvältä?"), äiti raahautui metron mukana muutaman metrin laiturilla tarttuessaan lapseensa joka oli metrossa (Huom. tämä tapahtui Koreassa, äidille tai lapselle ei käynyt kuinkaan, ohjelmassa haastatellaan newyorkilaisia: "Pelkäätkö että näin voisi käydä New Yorkissa?").

Kammottavaa skeidaa (jota en tietenkään osaa olla katsomatta...).

Ahkeraa opiskelua synagoogassa. 

Retkellä toorantutkijoiden maassa

Sosiologisen uteliaisuuteni johdattamana osallistuin tänään retkelle hasidijuutalaiseen Brooklyniin. Mukava rabbi vei ulkomaisista opiskelijoista koostunutta ryhmäämme paikasta toiseen, kertoili juttuja ja vastasi kysymyksiin. Olen jo jonkin aikaa ajatellut kirjoittaa jutun hasidijuutalaisesta kulttuurista New Yorkissa. Erityisen mielenkiintoista on miten ko yhteisö onnistuu elämään niin kompromissittoman erilaista elämää keskellä suurkaupunkia. Amishit sentään asuvat maalla jossa eristäytyminen on helpompaa, kun taas hasidit jakavat asuinalueensa ei-hasidien kanssa ja monet (miehet) käyvät töissä Manhattanilla. Minusta aihe on hyvin mielenkiintoinen, mutta mietin mahtaako se kiinnostaa suomalaisia julkaisuja? Ainakin amerikkalainen mainstream media näyttää äkänneen aiheen: Rabbi kertoi että Ted Koppel ABC:n Nightlinesta oli juuri toissa päivänä käynyt jutuntekoreissulla.

Jono naistenhuoneeseen bollywoodfilkan v�litauolla. 

Bollywood-filkka

Kävin eilen kämppikseni ja parin kaverin kanssa eteläaasiaalaisessa osassa Queensia syömässä illallista ja katsomassa Bollywood-leffaa, joka täysin odotustemme vastaisesti päättyi sankarin kuolemaan ja sankarittaren passittamiseen mielisairaalaan. Kämppikseni, joka oli odottanut sankaripariskunnan ratsastusta auringonlaskuun, oli kovin järkyttynyt. Minä puolestani olin tyytyväinen siihen, että intialainen elokuva poikkesi kaavoista ja onnistui täydellisesti yllättämään minut (ja sitä paitsi pidän traagisista lopuista).

Mitä ruokaan valitsemassamme intialaisessa buffet-ravintolassa tulee minun täytyy sanoa, että kyseessä oli ylivoimaisesti surkein intialainen ateria jonka olen koskaan syönyt.

Kirjakauppakissa. 

Kirjakaupassa luetaan. 

Kirjallinen kaupunki

Olin muutama viikko sitten tapahtumassa, jossa italialaiset ja amerikkalaiset kirjailijat vertailivat kokemuksiaan millaista on kirjoittaa ammatikseen kyseisissä maissa. Italialaiset sanoivat, ettei kukaan oikein usko, kun he sanovat olevansa kirjailijoita. "Niin, mutta mitä sinä oikeasti teet?", italialaisilta kynäniekoilta kuulema usein kysytään. Paikalle kutsutut amerikkalaiset kirjailijat eivät jakaneet tätä kokemusta. Tämä kuulema johtuu siitä, että he asuvat New Yorkissa -"Paikassa jossa voi sanoa olevansa kirjailija ja ihmiset pitävät sitä ihan oikeana ammattina".

Ja kirjailijoita tuntuu täällä pursuavan joka nurkasta. Ensinnäkin toimittajataustainen kämppikseni on juuri väsännyt esikoisteoksensa (kaveri taitaa olla vielä ilman julkaisijaa tosin) ja tyypin aina joskus täällä ramppaava kaveri puolestaan lähti juuri Balille kirjoittamaan omaa opustaan. Työpaikallakaan ei pääse eroon kirjailija-ambitioisista ihmisistä: yhdeltä työntekijältä julkaistiin juuri fiktiivinen käsittääkseni Suuren Kansainväliseen Organisaatioon sijoittuva teos.

Ja kirjakaupat. Niitä tuntuu olevan paljon ja monet ihmiset selkeästi menevät niihin ajan kanssa. Olen useasti nähnyt kaiken ikäisiä ihmisiä istumassa lattioilla keskittyneesti lukemassa. Kai ihan fiksua jos kirjasto ei ole vaihtoehto.

Jostain syystä muuten pienemmissä kirjakaupoissa on usein vakiovarusteena lihava kissa.