Amerikkalaisen paras ystävä

Olen tavoistani poiketen tuijottanut kohtuullisen paljon televisiota ja luulen, että olen nyt lähestymässä jonkinlaista kyllästymispistettä. Mitä uutisiin tulee, voisi jopa puhua lievästä ällötystilasta.

Uutisiksi naamioidut viihdedraamapläjäykset, joissa urhea ohikulkija pelastaa ammunnan uhriksi joutuneen pikkutytön, nuori valkoinen nainen on kadonnut (jostain syystä muiden ihmisten katoaminen ei näytä mobilisoivan uutistuotantoryhmiä) tai joku on taas keksinyt uuden laihdutusdieetin. Ehkä tähän mennessä paras näkemäni uutinen on pläjäys, jossa kerrottiin, että eräällä kuvernöörivaaliehdokkaalla on parta. Miksi tämä on uutisen arvoinen seikka? No, kuulema joidenkin tilastojen mukaan parrakasta miestä ei ole vielä kertaakaan valittu kuvernööriksi. Jos tuo ei ole jymyuutinen, niin sitten tiedä mikä...

Uutisista on kirurgisesti poistettu politiikka (tuollaiset partauutiset ilmeisesti luokitellaan täällä politiikaksi) ja kaikki viittaukset Amerikan ulkopuoliseen elämään. Itseasiassa minusta tuntuu, että maailma koostuu tasan kahdesta seudusta: New Yorkista (ja New Jerseystä) sekä New Orleansista.

Ja uutisankkurit. Ällöttävät helmihampaiset kaunottaret ja mahdollisesti vielä etovammat solariummiehet, tekevät uutisista vain yhden sitcomin muiden joukossa. Erityisen inhon olen kehittänyt näitä kahta uutispahvia kohtaan. Minulla on ikävä BBC:n ja YLE:n uutisia. Ne olisivat täällä kuin tuulahdus raikasta ilmaa ummehtuneessa uutisilmastossa.

Ja jos vielä sanon sanasen tv-ohjelmatarjonnasta. Tässä näyttävät olevan vaihtoehdot: sisäsiistit sitcomit, sairaaladraamat (erityisesti sellaiset joissa seurataan kandeja), poliisisarjat (erityisesti murhasarjat) sekä iänikuiset lakisarjat. Jonkinlaiseksi omaksi genrekseen voidaan ehkä luokitella yliluonnollisiin ilmiöihin keskittyvät draamasarjat. Suomessa näkee parhaat amerikkalaiset sarjat, mutta niiden lisäksi näkee hyviä brittisarjoja sekä vaihtelevantasoisia kotimaisia sarjoja. Plus joitain ruotsalaisia ja saksalaisia sarjoja siellä täällä. Jossain mielessä voi siis väittää, että laadukkaissa tv-ohjelmissa on enemmän valinnanvaraa rapakon sillä puolella.

Tietty täällä on kaikenlaisia hörhökanavia ja hispaanisaippuasarjoja. Mutta henkilökohtaisesti en niistä niin välitä enkä luokittelisi niitä laatutelevisioksi.

Mutta missä ovat hinnat?

Lähikaupassani noin puolista tuotteista puuttuu hinta. Ja niissäkin tuotteissa joissa on hinta, se ei ole sama mitä kassalla maksaa. Ja koska minulle ei ole vielä täysin selvinnyt kaikkien tuotteiden hintataso täällä, loppusumma kassalla tuottaa usein yllätyksen. Useimmiten ikävän sellaisen. Mikä juttu tämä on? Eikö kuluttajalla ole oikeuksia? Eikö laki sano jotain tämmöisestä? Ei ilmeisesti.

Positiivinen havainto: kahvin ja bagelin saa katumyyntikärrystä halvalla. Työmatkan varrella olevasta kopperosta saa moisen kombinaation dollarilla. Mmmm.

Piirejä hipaisten

Olen tavannut isoja pomoja. Eilen eksyin iltateelle korkean diplomaatin kanssa (älkää kysykö) ja tänään pääsin kättelemään yleiskokouksen puheenjohtajaa. Luulin herraa tylsäksi virkamiestyypiksi, mutta äijä pitikin harjoittelijoille varsin innostavan ja silti jotenkin jalat maassa olevan puheen ja jaksoi vastata harjoittelijoiden kysymyksiin, vaikka Suuren Kansainvälisen Organisaation kakkosmiehellä oli jo kiire muualle.

Pitää varmaan alkaa harjoitella kättelytekniikkaa jos vaikka törmää itse Isoon Kihoon jossain vaiheessa.

Olen samaa mielt�. Metromatkustaminen saattaa aiheuttaa v�symyst�. 

Purkkaa on kulunut. 

Oikea juna, v��r� suunta. 

Juutalaispoika ja muita kanssaodottelijoita. 

Metrolla (ei ole niin) hauska matkustaa

Tiesin, että olin tähän asti päässyt liian helpolla mitä New Yorkin metrosysteemiin tulee. Ennen tätä iltaa olin käyttänyt metroa lähes virheettömästi, onnitellen itseäni melkein sisäsyntyisestä taidostani suunnistaa urbaanin viidakon hermoradoilla.

Vaan en onnittele enää. Tänään onnistuin tekemään varmaan kaikki mahdolliset metrovirheet aina väärään suuntaan ajamisesta "pikavuoron" valitsemiseen "paikallisen" junan sijaan. Lisäksi onnistuin yhdellä asemalla kiertämään kehää etsiessäni ulospääsyä asemalta, joka on kaikkea muuta kuin urbaanin eliön merkki.

Parin tunnin häsläämisen lisäksi en edes löytänyt (enkä loppujen lopuksi jaksanut etsiäkään) paikkaa johon olin menossa.

Menn��nk� ruotsalaiseksi? 

Swedish presence

Ruotsiin näyttää törmäävän joka paikassa. Törmäsin ylläolevaan mainokseen kotiasemallani. Hieronta on jotenkin ruotsalainen juttu täällä. Go figure. Ja Chinatownissa menin yhtenä iltana muiden harjoittelijoiden mukana (minnekäs muualle kuin) ruotsalaiseen baariin. Näkkileipää ja hirvenpää seinällä -tätä juuri odotinkin Chinatownissa. Haahuillessani Central Parkin kulmilla pläräsin katukirjakauppiaan kirjavalikoimaa ja hyppysiini sattui englanninnos Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä. Heja!

No, lähikaupassani on myynnissä "Finlandia" juustoa.

Booooriiiing....

Päivän kohokohta: Bob Geldof seisoi takanani turvallisuustarkastusjonossa kunnes joku tuli pelastamaan poptähden pois tuhlaamasta aikaansa. Päivän pohjakosketus: Sain työtehtäväkseni printata uutisia netistä. Siis oikein viralliseksi tehtäväksi PRINTATA jotain... Jeez. Kulutin monen monta minuuttia pohtien pitäisikö printata yksi- vai kaksipuoleisena.

N�kym� aidan toiselta puolelta Suuren Happeningin aikoihin. 

Näkymä ikkunasta 

Peukalonpyöritystä ja byrokratiaa

Joopa joo. Se siitä ensimmäisen päivän optimismista. Pelkään pahoin, että pelot paikan byrokraattisuudesta ja kahden kuukauden työttömyydestä eivät ole olleet turhia. Mielekkäältä kuulostanut projekti onkin pieni hyödytön piperrys, joka pitää hyväksyttää tusinalla byrokraatteja ja toiveet päästä tekemään mielekkäitä tehtäviä ovat hiipuneet mitättömiksi toivonkipinöiksi edes jonkinasteisesta oppimiskokemuksesta. En tietenkään aio vielä luovuttaa vaan koitan änkeä palveluksiani toimistoni henkilökunnalle. Mutta ei hyvältä näytä. Ajatukseni harjoitteluni pidentämisestä kuukaudella ei tunnu enää kovin hyvältä idealta.

Jättitapahtumaa odotellessa

Suuressa kansainvälisessä organisaatiossa on iso happening alkamassa tällä viikolla. Menin ilmoittamaan itseni vapaaehtoiseksi apulaiseksi ko tapahtumaan. Jos meidän pikkuapulaisten organisointi heijastaa sko:n toimintatapoja niin en ehkä enää kovin suuresti ihmettele kritiikkiä mitä ko organisaatio on silloin tällöin saanut osakseen.

Törmäsin muuten Suomen presidenttiin raahustaessani 1st Avenuella. Olen Helsingissä viipottanut ko rouvan ohi kerran pari. Joskus vielä sanon jotain. Kun keksisi mitä.

Bryant Park 

Bryant Park (t�ss� tosin New York Public Libraryn edess�) on lempipaikkojani. Pitkin puistoa on p�yti� ja tuoleja. On kuin istuisi isossa ulkoilmakahvilassa ilman ett� tarvitsee ostaa mit��n. 

T�ll�k� otetaan rosvoja kiinni..? 

Poliisiseti� 

Taxiiii! 

Metrolla on hauska matkustaa

Ensimmäinen kosketukseni New Yorkin metroon oli matkalla lentoasemalta majapaikkaani. Kello lähenteli keskiyötä ja joku alkoi jossain vaunussa täysin palkein huutamaan poliisia. Seuraavalla kerralla matkustaessani tuolla mainiolla maanalaisella rautatiellä värikkäästi pukeutunut täti alkoi soittaa melodican tyyppisellä soittimella potpuria erilaisista tunnetuista sävelmistä. Ainoa henkilö joka antoi rahaa oli hiphop-housuihin pukeutunut vanha pappa, joka ilmeisesti oli jo jonkin aikaa kulkenut niitä laidanpuoleisempia katuja.

Minä pidän New Yorkin metrosta. Ensinnäkin se kulkee 24h ja toisekseen, uskokaa tai älkää, mutta työmatkani kestää ko kulkuneuvon ansiosta 15 minuuttia. Kyllä, kotiovelta työpaikkani sisäänkäynnille vaivaiset viisitoista minuuttia! New Yorkissa! Enkä asu edes Manhattanilla.

Katrina -the movieta odotellessa

Välillä tuntuu, että hurrikaani Katrina on onnenpotku medialle, joka hyödyntää siitä syntynyttä inhimillistä draamaa täysin palkein. Eräässä tv-ohjelmassa haastattelija suorastaan väänsi veistä yhden New Orleansista kotoisin olevan kuuluisuuden haavassa kuvailemalla kuinka ruumisarkut ovat nousseet pintaan lietsoen tyypin pelkoa siitä, että hänen vanhempiensa arkuille on käynyt samoin. Minun vinkkelistäni katastrofi siis vaikuttaa, hm, jotenkin viihteelliseltä. Kai se on se tapa kertoa tapahtumasta juuri yksittäisten ihmisten kohtaloiden kautta, töttöröö -musiikki uutisohjelmien alussa ja uutisankkureiden tapa puhua. Ehkä natiivien mielestä uutisointi on hyvinkin koskettavaa, en tiedä. Itse tarvitsisin vakavan tasaisella äänellä kerrottuja faktoja jotta osaisin suhtautua tapahtumaan jotenkin "todellisempana".

Surffausta ja kökkimistä

Tänään vietin päivän lähinnä surffaamalla netissä. Minulle valkeni, että vaara vajota mitääntekemättömyyden suohon on todellinen. On myös näköjään helppoa unohtua toimiston nurkkaan ilman että kukaan oikeastaan huomaan että olet olemassakaan. Ohjaajani oli poissa enkä voinut oikeastaan pistää käyntiin mitään omaa projektia joten haastattelin hieman muita työntekijöitä mitä heidän tehtäviinsä kuuluu. Vaikuttaa aikamoiselta tyyppigallerialta. On kyynistä toimittajaa, hösäävää kanaemoa, veitsenteräviä satiirisia sivalluksia suoltavaa brittiä jne. Itsellä on aikalailla ulkopuolinen olo. Jotenkin ei nyt jaksa innostua oikein mistään, mutta olisi pakko tsempata sillä muuten luvassa voi olla maailman turhin pari kuukautta.

Eka päivä

Olin kuullut tarinoita kuinka harjoittelijat jättimäisessä kv-organisaatiossa eivät välttämättä saa tehdä mitään mielekästä ja päätyvät surffaamaan netissä kolme tuntia päivässä työtehtävien puutteessa. Ohjaajiaan he näkevät kerran tai pari. Ennakkoluuloja oli siis kertynyt muutama. Ainakaan ensimmäisen päivän perusteella ei ole pelkoa etteikö töitä riittäisi ja etteivätkä tehtävät olisi mielekkäitä. Itse asiassa resurssien puutteessa pyristelevä yksikköni näyttäisi olevan valmis antamaan (kaatamaan niskaani) kohtuullisen haastavia tehtäviä.

Saa nähdä miten pärjään. Ohjaajani puhui minulle sellaiseen tyyliin että olen kokemusteni ja koulutukseni perusteella täydellinen harjoittelija juuri heille. Saa nähdä miten suoriudun.

Väsyttää vain niin pirusti.

N�kym� ikkunastani. 

Manhattan (ja YK) siell�, Long Island Cityn charmia t��ll�. 

Long Island City -toispuol jokkee. 

Kotikulmilla Long Island Cityssä. Huomaa ihmisten v�h�isyys. 

Täällä New York

Vietettyäni noin puolitoista kuukautta Helsingissä, oli aika jälleen pakata rinkka ja suunnata maailman metropoliin, joka tällä kertaa on New York. (Joku ehti jo varata nimen "New York, New York" blogiinsa, siksi tuo suomalaiskansallinen tavaamisasu).

Asun kummallisella teollisuusalueella Queensissa, jossa on seassa myös asuintaloja. Kämppikseni sanoi, että alue on todella turvallinen, mutta hieman tylsä... Ihmisiä ei kovin paljon näy varsinkaan iltaisin. Mutta arkena kuulema on vilkkaampaa kun ihmisiä tulee tänne töihin. Asuintaloni katolta on hieno näköala suoraan Manhattanille (YK nököttää suoraan edessä).

Olen vielä aika lailla jetlagin lamauttama (eikä selkää kiduttava sänky paranna asiaa). Koitin eilen tehdä hieman sightseeingiä, mutta olin sen verran seis että missasin Rockefeller Centerin vaikka kävelin sen ohi ja olin sitä nimenomaan etsimässä. Päädyin lopulta Central Parkiin, jossa vietin aikaa lähinnä vaaka-asennossa nurmikkoa haistellen kun väsykohtaus iski.

Kovin on ikävä Erästä Tärkeää Henkilöä. En muistanut kuinka tuskalliselta ero aluksi tuntuu. Niiskis. Toivottavasti saan koottua itseni ennen töiden alkua.

Yleisesti ottaen ensivaikutelmani kaupungista on varsin positiivinen. Lähiruokakaupan hintataso tosin järkytti... jos jollakulla on ideoita mistä saa halpaa ruokaa, niin infotkoon...