Kieliongelmia

Kun lähden Lontoosta kesällä ei tuomisina ole ainakaan parempaa kielitaitoa. Opiskelu on ollut sen verran itsenäistä ja sosiaaliset riennot varsin vähissä joten ei ehkä ole kovin suuri ihme ettei kielitaito ole päässyt kauheasti kehittymään. Harmi sinänsä. Tavanomainen jutustelu on ehkä kaikkein vaikeinta meikäläisen hallita. Ongelma on siinä, ettei minulla usein ole mitään ennakkokäsitystä jutun aiheesta -akateemisessa keskustelussa ainakin tietää aiheen ja tuntee sanaston. Ei-akateemisissa keskusteluissakin olen huomannut, että jos keskustelun aihe on joku suhteellisen abstraktilla tasolla oleva juttu, on minun huomattavasti helpompi keskustella sujuvasti kuin jos kyse olisi ihan konkreettisesta asiasta. Ongelmaa saattaa minun kohdallani pahentaa se, että aksenttini perusteella voisi päätellä, että hallitsen kielen paljon paremmin mitä todellisuudessa teen. Pitää varmaan kehittää joku pohjoisromanialainen Dracula-aksentti, että ihmiset ymmärtävät puhua minulle h i t a a m m i n ja yksinkertaisemmin.

Luokkayhteiskunta porskuttaa edelleen

Joidenkin ei-natiivien kanssa tulee silloin tällöin puheenaiheeksi Britannian luokkayhteiskunta, joka pistää joskus tällaista peruspohjoismaalaista hyvinvaltion kasvattia aika pahasti silmään. Se, että ihmisten puheesta ja käyttäytymisestä voi vetää johtopäätöksiä luokka-asemasta on minusta jotenkin aika surullista. Viimeisimpien tutkimusten mukaan sosiaalinen liikkuvuus ei saarivaltiossa ole ainakaan paranemassa. Koulutuksella on osuutta asiaan. Muutamia tuttavia on opettanut brittikouluissa ja he tuntuvat olevan sitä mieltä, että jotkut opinahjot tässä maassa ovat aika surkeassa jamassa. Jos ihmisillä on varaa, he pistävät penskansa hyvään kouluun -jos ei, on hyvin todennäköistä, että jälkikasvu majailee koulu -nimikkeellä kulkevassa ongelmapesäkkeessä. Kuria ei tunnu olevan ja opiskelumotivaatio on nolla. Jos yksityiskoulut lopetettaisiin ja pyrittäisiin hyvätasoisiin kaikille maksuttomiin peruskouluihin poistuisiko ongelma? Luokkayhteiskunta tosin pitää huolen, ettei moista yltiöpäistä kokeilua tässä maassa edes vakavissaan ehdotettaisi.

City that always sleeps

Lontoolla, tuolla kuhisevalla maailmanmetropolilla, on kumma tapa mennä ajoissa nukkumaan. Kaupat, apteekit, pubit (edelleen) näyttävät kaikki sullkevan ovensa minun ajantajuni mukaan aivan liian aikaisin. Viime keskiviikkona haahuilin tuttavani kanssa Sohossa noin klo 23 aikoihin jossa baari jos toinenkin oli sulkemassa ovensa neniemme edestä. Toki klubeja oli auki ja kaikenmaailman pornoluolia, mutta ei mitään, hm, normaalia. Jos tekisi esimerkiksi mieli vain piipahtaa kahvilla (tai pintillisella), niin ei ole mitenkään itsestäänselvää, että voi mielihalunsa toteuttaa. Omilla kulmilla, jonka luen suurpiirteisesti Lontoon keskustaan kuuluvaksi, on iltaisin aivan kuollutta, vaikka ravitsemusliikkeitä lähettyvillä onkin. Joku heitti joskus ettei 24 h yhteiskunta ole vielä ehtinyt tänne saakka.

Kansallisuusstereotypioita

Monilla briteillä on hieno taito ottaa muut ihmiset huomioon keskusteltaessa. Erityisesti ihailen taitoa saada keskustelukumppanin typerimmät mokat ja sammakot lakaistua tyylikkäästi sivuun. Britti pelastaa kasvosi puolestasi. Mutta kaiken kohteliaisuuden ja mukavuuden takaa on usein vaikea hahmottaa britin todellisia ajatuksia. Toki samanlainen kohteliaisuusmoodi on monien muidenkin kansallisuuksien edustajilla, mutta luulen, että britit vievät sen kaikkein pisimmälle. Täytyy sanoa, että kaipaan tiettyä suorapuheisuutta välillä aika paljon. Että jos hommat menee päin p****ttä, niin sen voi myös sanoa ääneen. Ja jos nyt kansallisuusstereotypioissa pysytään, niin toinen ääripää näyttää olevan israelilaiset, jotka tuntuvat länttäävät keskustelussa kissan pöydälle turhia kiertelemättä. Mitäs sitä turhia jaarittelemaan jos kissa on kerran puheen aihe. Molemmilla tyyleillä on puolensa, mutta voi olla, että jos saisin valita niin valitsisin mieluummin brutaalin suorapuheisuuden kuin kohteliaan kiertelyn. Vaikka ylikohteliaisuus on kyllä joskus täysin paikallaan.

Disclaimer: en yleisesti ottaen pidä kansallisuustyypittelyjä mielekkäänä tapana luokitella maailmaa. Joskus sellainen suorastaan ottaa päähän. Henkilökohtaisesti pidän enemmän ihmisten luokittelusta tiettyjen persoonallisuuspiirteiden mukaan...

Kansallisuusstereotypioita

Monilla briteillä on hieno taito ottaa muut ihmiset huomioon keskusteltaessa. Erityisesti ihailen taitoa saada keskustelukumppanin typerimmät mokat ja sammakot lakaistua tyylikkäästi sivuun. Britti pelastaa kasvosi puolestasi. Mutta kaiken kohteliaisuuden ja mukavuuden takaa on usein vaikea hahmottaa britin todellisia ajatuksia. Toki samanlainen kohteliaisuusmoodi on monien muidenkin kansallisuuksien edustajilla, mutta luulen, että britit vievät sen kaikkein pisimmälle. Täytyy sanoa, että kaipaan tiettyä suorapuheisuutta välillä aika paljon. Että jos hommat menee päin p****ttä, niin sen voi myös sanoa ääneen. Ja jos nyt kansallisuusstereotypioissa pysytään, niin toinen ääripää näyttää olevan israelilaiset, jotka tuntuvat länttäävät keskustelussa kissan pöydälle turhia kiertelemättä. Mitäs sitä turhia jaarittelemaan jos kissa on kerran puheen aihe. Molemmilla tyyleillä on puolensa, mutta voi olla, että jos saisin valita niin valitsisin mieluummin brutaalin suorapuheisuuden kuin kohteliaan kiertelyn. Vaikka ylikohteliaisuus on kyllä joskus täysin paikallaan.

Disclaimer: en yleisesti ottaen pidä kansallisuustyypittelyjä mielekkäänä tapana luokitella maailmaa. Joskus sellainen suorastaan ottaa päähän. Henkilökohtaisesti pidän enemmän ihmisten luokittelusta tiettyjen persoonallisuuspiirteiden mukaan...