Kun ei kulje niin ei kulje...

Englanti nimittäin. Olen nyt ollut maassa kuukauden ja kieli ei millään tahdo lähteä käyntiin. Siis nimenomaan puhuttu kieli. Naapuri kävi äsken moikkaamassa ja olin kielen kanssa aivan solmussa. Arkipäivän jutustelu nimenomaan on vaikeata. Kirjoitettu kieli luistaa paremmin, ainakin mitä meilien kirjoittamiseen tulee.

Kielitaito näyttää vaihtelevan päivän mukaan myös. Joskus olen aivan totaalisessa kielikipsissä. Joskus höpötys tulee helppommin. Paljon riippuu myös puheen aiheesta. Mitä konkreettisempaa, sen vaikeampaa. Näin käy kun englannin oppii kirjallisessa yhteydessä eikä käytännön kanssakäymisessä.

Ehkä olen vain hidas oppimaan. Olen aina ollut hidas omaksumaan asioita. Olen sellainen tyyppi jolle maanantaina kerrottu vitsi valkenee torstaina. Mutta se valkenee. Ehkä kielen kanssa on sama juttu; hitaasti mutta varmasti... Ainakin toivon niin...

Sotilaiden vallassa

Tapasin asuincollegessani saksalaisen filosofian opiskelijan, joka kertoi, että asuincollegeani johtaa, ja on johtanut, Britannian armeijan päällystö. Esimerkiksi taloni warden on entinen upseeri ja koko collegen johtaja on itse asiassa kenraali, joka on toiminut maineikkaan Sandhurstin sotilasakatemian johtajana (ja on kuulemma Margaret Thatcherin läheinen ystävä). Hm.

Elämäni tosiaan pyörii aika lailla asuincollegeni ympärillä. Joku sanoikin, että on tosi helppoa keskittää koko elämänsä tänne. Pitäisikö tämmöistä varoa vai pitäisikö siihen pyrkiä? En tiedä. Mutta ainakin tämä on sata kertaa parempi kuin että asuisi jossain anonyymissä opiskelija-asuntolassa, jossa ei koskaan opi tuntemaan naapureitaan. Tai ylipäätään ketään.

Mulla on (ilmainen) nettiyhteys!!!!

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE! Joku ihana sielu (todennäköisesti alakerran tanskalainen), on pistänyt pystyyn oman langattoman internetverkon, jota meikäläinen voi huoneestaan käsin käyttää. Siis minä kun olen kironnut asuinpaikan tarjoaman laajakaistan kalleutta: 50 puntaa aloitusmaksu, 20 puntaa/kk, 250 punnan panttimaksu modeemista ja 12 kk:den sopimuksen (kun mina asun taalla enaa 8 kk). Kalleuden takia olen joutunut turvautumaan tietokonehuoneeseen ja langatonta nettiyhteytta tarjoavaan collegen kahvilabaariin. Mikaan noista ymparistoista ei kuitenkaan oikein sovellu todelliseen hyötykäyttöön (minä kun häiriinnyn niin helposti).

Saa nähdä kuinka kauan tämä jatkuu, tämä on melkein liian hyvää ollakseen totta...

Nuori republikaani

Eilen tapasin elamani ensimmaisen kerran ilmielavan amerikkalaisen republikaanin. Valitettavasti kaikki ennakkoluuloni mustavalkoisen maailmankuvan omaavista, vain omaa nakokulmaansa ymmartavista napasentrikoista taisi pitaa taman "nuoren reepublikaanin" kohdalta paikkansa. Katsoimme kurssilla "Politics of resistance", jolla tama nuori mies myos on, dokumentin amerikkalaisesta 60-70 -lukujen vallankumouksellisesta ryhmasta nimelta Weathermen (sittemmin weather underground). Dokumentin jalkeen tyyppi alkoi vauhkoamaan kuinka kamalaa kommunistipropagandaa ko filmi oli, kuinka se oli totaalisen "biased" (koska siina ko ryhmaan kuuluneeet selittivat omia motiiveitaan) ja kuinka valheellisesti se vaaristeli Yhdysvaltain hallituksen tekoja. Tama kirkasotsa oli taysin siina uskossa, etta Yhdysvaltain hallitus ei ole koskaan tehnyt mitaan vaaraa, FBI ei ole koskaan kayttanyt laittomia keinoja yms. Hanen mielestaan ko leffa idealisoi tuota hippikommariryhmaa, joka rajaytteli taloja.

Tosiasiassa dokkari ei millaan tavoin idealisoinut ko tyyppeja. Itsellani jai vain olo, etten ymmarra 60- enka 70-lukujen fanaattisia kirkasotsia. Yhta vahan kuin ymmarran tuota nuorta maansa toivoa. Tosin nuo hippiaktivistiterroristit sentaan alkoivat jossain vaiheessa ymmartaa tekojensa pimean puolen ja lopettivat ko hommat ja ryhtyivat joko opettajiksi tai paatyivat vankilaan. (Kurssin opettajan mukaan nuo kaksi vaihtoehtoa ovat toisinajattelijoiden kohtalona Yhdysvalloissa: joko he paatyvat yliopistoon opettamaan tai lusimaan).

Happy birthday to me

Niin tosiaan, tänään on syntymäpäiväni. Koko perhe lähetti jokainen kännykästätän onnitteluviestin. Aika sööttiä. Tänään koticollegessa oli rekrytilaisuus. Tai no, rekrypalvelun julkistamistilaisuus. Saisikohan tätä kautta oikeasti työpaikan..? Äh, en jaksa ajatella mitään duunia nyt. Menin mukaan tuohon rekrytoimintaan, koska sitä kautta voi saada teknistä apua collegen oman lehden tekoon. Siis olenko nyt tosissani ryhtymässä tähän lehti/nettilehtihommaan? Ilmeisesti. Jeez.

Lehteä perustamassa (ja wardenia tapaamassa)

Joka kerta kun joku asuincollegessa mainitsee asuintaloni wardenin nimen, on luvassa joko silmien pyörittelyä tai lempeähköä(?) valitusta siitä, kuinka ko herran kanssa ei kertakaikkiaan voi keskustella. Tai voi, mutta silloin herra warden on äänessä ja sinä kuuntelet. Mies on tunnettu vähintään puolen tunnin monologeistaan, jota vastaan hänen huoneeseensa eksyneen uhrin on turha vastustella. Tyyppi ei ole mitenkään epäystävällinen (vaikka joidenkin mielestä hän on rasisti ja sovinisti), vaan päinvastoin kannustaa ihmisiä tulemaan juttelemaan ja jakamaan huoliaan.

Eilen menin ensimmäistä kertaa tapaamaan tätä herra Wrightia, aiheenani collegen lehti. Joka ei siis ole elossa, mutta jota ajattelin mahdollisesti ryhtyä elvyttämään. Verkkomuotoisena tosin. (Mistä kuvittelen löytäväni aikaa??) Ja kyllä, sain kuin sainkin kuullakseni monologin aiheesta: edellinen lehti, sitä tehneet ihmiset, ongelmat joita liittyy näin heterogeeniselle väestölle tehtävään lehteen, ongelmat jotka liittyivät edelliseen toimituskuntaan, ei-englanninkielisten ihmisten kykenemättömyys ymmärtää englantia, brittilehdistön puoluesidonnaisuus, nykynuorison suhde sanomalehdistöön, sekä kuinka juttelemalla collegen asukkaiden kanssa (jotka usein ovat maansa kermaa) voi saada kuumista kansainvälisistä konflikteista sisäpiirin tietoa, jota ei medioista kuule. Mm. Darfurista voi sudanilaisten kanssa juteltaessa saada ihan toisenlaista infoa. Kuulema.

No, en vielä tiedä ryhdynkö lehteä tekemään, mutta jos ryhdyn, ko herralle voisi tarjota siinä kolumnistin paikkaa. Kolumnin nimi voisi olla vaikka "Wright's Monologue"...

Lahi-ita leimahti koticollegessa

Tanaan asuincollegen port talkissa*, kaksi israelilaista aseistakieltaytyjaa kertoi ajatuksistaan ja kokemuksistaan ja vastaili kysymyksiin. Ko kaverit olivat olleet melkein kaksi vuotta vankilassa, koska eivat halunneet palvella Israelin armeijassa niin kauan kuin Israel miehittaa palestiinalaisalueita. Yleison joukossa oli monia israelilaisia seka palestiinalaisia. Tilanteen hankaluus tuli esiin todella selvasti kun kuunteli yleison kommentteja ja kysymyksia. Pari israelilaista yleison joukossa oli todella vihaisia. Yksi sanoi, etta ko kavereiden pitaisi luopua kansalaisuudestaan. Osa oli muuten vain emotionaalisia, kuten israelilainen tytto, joka palveluksensa aikana menetti kaksi ystavaansa terrori-iskussa. Sanotaanko, etta sananvaihto oli varsin kiihkeaa. Onneksi homma pysyi kuitenkin aika lailla hanskassa, ja keskustelu pysyi keskusteluna eika huutomonologina. Ei tammoista rauhallisessa Helsingissa....


*tilaisuus jonne kutsutaan ulkopuolelta puhuja ja tarjotaan kuulijoille portviinia

Yksinaisyyskohtaus

Tanaan iski yksinaisyyskohtaus. Saattaa olla, etta Politics of resistance -kurssilla naytetylla Lilja 4-ever -leffalla oli myos osuutta asiaan. Jok tap, leffan jalkeen monet juttelivat keskenaan yms, kun taas mina turhaan koitan loytaa jotakuta jolle voisin sanoa jotain. Englanninkielen taitonikaan ei paase oikein kehittymaan kun kommunikointi tuppaa jaamaan kaikenmaailman triviaalien, lyhyista paalauseista koostuvien virkkeiden molayttamiseen. Uskokaa pois, kylla mina koitan usein ankea mukaan kaiken maailman keskusteluihin, mutta ei auta... Pitaisi olla joku harrastus tai jotain.

Tai olen mina koittanut harrastamistakin. Menin eilen sellaiseen "interplay" -ryhmaan taalla asuincollegessa. Jotkut kaliforniahorhot on kehitellyt tallaisen fiilistelyitseilmaisutekniikan, jonka sertifioitu ohjaaja sitten kerhoa veti. Meita oli ohjaajan lisaksi kolme muuta osanottajaa. En mene toiste. Kaikki missa pitaa kuvailla milta nyt tuntuu, kun on ensin juossut pitkin huonetta pysahdellen valilla ihmeellisiin asentoihin, ei ansaitse huomiotani enaa toista kertaa.

Organisointikykyni on muuten aivan nollassa. Eilen unohdin menna paa-aineeni seminaariin. Bravo.

"You're one strange sociologist.."

..sanoi belgialainen lakiopiskelija minulle eilen asuincollegen baarissa. Ehkä voin alkaa nimittää itseäni "the freak in residence". Koitan usein tuoda esille, etten ole missään tapauksessa pelkästään valtiotieteilijä, vaan olen myös "artsy" tyyppi. Mutta ehkä se on turhaa sillä täällä pyörii aika epätyypillisiä lakimiehiä ja lääkäreitä. Ei ketään lokeroida opiskelualan puolesta mihinkään. Onneksi. Mutta ei se belgialainen minua harrastusteni puolesta outona pitänyt, vaan lähinnä sitä taisi huvittaa hetkittäiset koomatilani, jolloin katson kuulema pohtivasti kaukaisuuteen. Todellisuudessahan päässäni ei tuolloin liiku yhtään mitään. Ko belgialainen paljasti minulle myös mikä on poliittisen sosiologian koulutusohjelman todellinen tarkoitus: meistä tehdään poliittisten puolueiden vaalistrategeja. Meitä opetetaan miten voitetaan vaalit..

Vahingossa treffeilla (taas)

Se tapahtui taas. En tieda mika siina on, etta kun etniset kundit alkavat juttelemaan kanssani jotain niin heti seuraavaksi ne alkavat jo luulla, etta kehitteilla on ihmissuhde. Pitaisiko heti alkuun sanoa, etta on varattu kun joku vahankin etnisempi (ja ei lansimaalainen) kundi avaa suunsa? Nyt olen menossa asuincollegen toiseen baariin, jossa Nasheent(?) jo odottelee. Voi piru vie. Vasta tanaan tajusin, etta taas on paassyt kaymaan hassusti kun tyyppi soitti minulle ja kyseli mita olen puuhailemassa.

Lukujarjestys tarkentuu

Kylla tassa on mietitty ja vaannelty naiden kurssien kanssa. En vaan ole pystynyt paattamaan ja olen viela taman viikonkin kaynyt urhoollisesti kaikkien potentiaalisten kurssien luennoilla ja seminaareissa. Nyt kuitenkin luulen saaneeni kurssini selviksi: Otan vuoden kurssin ihmisoikeuksissa ja puolen vuoden kurssin nimelta "politics of resistance", jota pitaa ilmeisesti ruotslainen, epakonventionaalisesti opettava blondipitkatukkakorstoseta. Tuolle ihmisoikeuskurssille alkoi tehda mieli kun huomasin kuinka suosittu se on ja arvelin, etta se on varmaan sitten hyva. Paasin sinne lopulta peruutuspaikalta. Nyt taytyy perua mediakurssi (jonka seminaarissa tanaan olin ilman etta olin lukenut riviakaan vaadittavaa kirjallisuutta -hirvitti vahan) ja globalisaatiokurssi. Niin ja metodikurssi.

Joku kundi, joka oli harkinnut tulevansa poliittisen sosiologian kurssille, sanoi peruuttamisensa syyksi sen, etta ko kurssi vaikutti niin vaativalta. "You have to be really committed, to love that subject". No, mina urheasti koitan osoittaa, kuinka poliittista sosiologiaa voi opiskella ilman suurta intohimoa ko ainetta kohtaan. Toivottavasti onnistuu.

Ensimmainen seminaari oli kylla aika kova. Kurssillani on oikeasti todellisia asiantuntijoita, jotka artikuloivat monimutkaisista asioista kadehdittavalla suvereeniudella. Mutta siksihan olen LSE:ssa. Etta saisin haastetta ja joutuisin oikeasti tekemaan toita ja oppimaan.

The Suomi connection

Kuka sanoo, ettei Suomea tieda kukaan! Ainakin taalla asuincollegessani olen tormannyt lukuisiin ihmisiin, jotka ovat joko kayneet Suomessa tai joilla on suomalaisia tuttavia. Mielenkiintoista on myos tamantyyppiset yhteydet: saksalainen vaikkaria vasaava tytto tyoskenteli Kosovossa Harri Holkerin alaisuudessa, Tansanian yleisradion tv-toimittaja oli ennen lahtoaan Lontooseen haastatellut ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomakea. Huonenaapurini puolestaan tiesi Tarja Halosen ja kyseli meniko se todellakin naimisiin vasta vaalien jalkeen. Useat ovat myos arvanneet nimestani, etta olen Suomesta.

Mutta voi etta kuinka tuskainen nimi Virpi onkaan....

Apua, puhun amerikkaa

Se alkoi sanasta Toronto, ja levisi syovan lailla myos muihin sanoihin ja tapaani puhua. Sen sijaan, etta lausuisin brittilaisittain [torontou] lausun nyt pohjoisamerikkalaisittain [taraandou]. Taalla vaan on niin paljon amerikkaa puhuvia ihmisia. Englannin englantia kuulee lahinna matkalla yliopistoon. Taytyy koittaa yrittaa pitaa kielta kurissa, etten paady seka-aksenttiseksi kielihirvioksi..

Muuten. Jos jo(t)ku(t) haluaa joululomani aikaan tulla Lontooseen asumaan edullisesti huoneeseeni, niin onnistuu. British museumiin kivenheitto. Kannattaa.

Seinan takana hihkutaan...

...kiljutaan ja ulvotaan kovaaanisesti. Aina siihen asti kunnes pistin naapurin oveen lapun ja pyysin kohteliaasti josko kello 23 jalkeen saisi jonkinlaista hiljaisuutta. Kuvittelin mielessani millainen pissispsykoteinihorhoilijamuija minulla on onni saada naapuriksi, kunnes tapasin ko tyypin toissapaivana. Ihan sattumalta kaytavassa. Kutsui minut ja yhden brasilialaisen tyton teelle.

Paljastui, etta naapurini on kapinallinen alykko lakinainen (ikaa 23). Ja iranilainen. Mika tekee hanesta asuincollegen pr-asukin, jota paikan warden koittaa saada edustustilaisuuksiin strategisiin istumapaikkoihin. Tai nain ainakin ko muija kertoi. Aika mielenkiintoisen taustan omaa myos.

Vaikutti ihan ok tyypilta, vaikka jonkinlaista kapinateini mentaliteettia omaakin. Tykkaa Calvin&Hobbesista, joten ei voi olla lapeensa paha. Samaistuu Calviniin. Jotenkin en ollut kovin yllattynyt.

Lukulistat rulettavat...

...taalla Englannissa. Hurja maara luettavaa, jokaiselle viikolle. Kirjojen metsastykseen kuluu paljon aikaa ja kun ne kirjat joskus (ehka?) katosiinsa saa, ne taytyy lukea nopeasti, silla laina-aikaa on yleensa vain kolme paivaa. Tai nelja tuntia...

Painin edelleen kurssivalintojen kanssa, mika lisaa viela lukemisen maaraa, kun pitaa yrittaa joten kuten pysya karryilla useilla kursseilla. Olen parantumaton tapaus. Vai minka kurssin itse valitsisitte: Approaches to globalilsation vai politics of resistance?

Pipi

Nyt se sitten tapahtui. Tama yleton tuuletusinto on johtanut siihen, etta olen flunssassa. Tai ainakin paa on taynna rakaa ja kurkku on kipea. En todellakaan liioittele tata kummaa tapaa pistaa kylma tuuletus taysille sisatiloissa vaikka ulkonakin on kylma. Atk-tiloissa tukka vaan hulmuaa. Kasittamatonta.

Olen pannut merkille, etta Lontoossakin syon lounaani/paivalliseni aina yksin. Jos Helsingissa istuin aina itsekseni yliopiston ruokaloissa, niin sama meno jatkuu taallakin. Mista kaikki muut saavat aina lounasseuraa? Vastatkaa ketka tietavat.

Pienehkö maailma

Törmäsin täällä asuincollegessa virolaiseen henkilöön, joka on ollut töissä Viron puolustusministeriössä, ja joka tunsi suomen puolustusministeriöstä minulle tutun henkilön. Toisaalta, tuo suomen ministeriön henkilö on kansainvälisesti hyvin verkottunut. Täällä collegessa on kuuleman mukaan muitakin suomalaisia. Monet jotka esittäytyvät minulle mainitsevat, että tapasivat juuri toisen suomalaisen. No, minä en ole moisiin törmännyt.

Painiskelen edelleen kurssivalintojen kanssa. Olen siis jo tottunut ajatukseen, että opiskelen poliittista sosiologiaa, mutta valinnaiskurssit tuottavat vaikeuksia. Olen jälleen kerran minulle tyypillisessä tilanteessa, jossa pohdin pääni puhki mitä valitsisin. Argh.

Väsyttää kamalasti.

Epäkorrekteja havaintoja

LSE on erittäin kansainvälinen opinahjo. Joskus minusta tuntuu, että valkoiset ovat vähemmistö. Aasiasta, erityisesti Kiinasta, tulee valtavasti porukkaa. Ja asuincollegenikin on hyvin kansainvälinen paikka, mutta täällä suurin yksittäinen ryhmä saattaa olla pohjoisamerikkalaiset (USA, Kanada). No, tässä näitä epäkorrekteja(?) havaintoja:

-mustilla muijilla on usein pysyvä asennevamma. Johtuukohan tämä huonosta sosiaalisesta asemasta jota kompensoidaan olemalla tympeitä, tiedä häntä. Vertailun vuoksi mustat kundit vaikuttavat ihan tavallisilta. Mustat akateemiset muijat ovat myös varsin normaalin oloisia.

-Japanilaiset, varsinkin jätkät, on tyylitarkkoja. Jätkillä usein väriä hiuksissa tms.

-Osa aasialaisista muijista on hiljaisen ja kiltin oloisia, paitsi ne, jotka ovat Pohjois-Amerikasta. Siis on nekin kilttejä, mutta ei hiljaisia.

-Kaikki support staffiin kuuluvat ihmiset ovat etnisiä tai puhuvat englantia vahvalla aksentilla.

Arktinen maa

Bloggerissa on ollut paivitysongelmia. :(

On tämä yhtä perkelettä. Ulkona on kylmä ja sataa ja nämä vaan pitävät ikkunoita auki tai/ja pistävät tuuletuksen päälle asetuksina erittän kylmä. Siis mikä juttu tässä on? Parkkonen ehkä osaisi vastata (jos siis lukee tätä). Kanadalaisen opiskelijan kanssa ihmiteltiin tätä tänään, eilen pohdittiin sitä yhdessä eteläeurooppalaisten opiskelijoiden kanssa.

Eilen oli ensimmäinen sosiaalinen iltani. Täällä asuincollegessa on kaksi taloa, joiden wardenit pitivät tervetuliaistilaisuuden. Viinin kera. Tänään puolestaan oli erilaisten collegen omien kerhojen esittäytymistilaisuus. Taisin liittyä aika moneen. Täällä voi jopa harrastaa ratsastusta, todennäköisesti ilmaiseksi tai nimelliseen hintaan. On tämä uskomaton paikka. Collegen johtaja piti myös puheen ja kertoi, että valitsemisperusteet olivat, paitsi akateemiset, niin myös ihmisten erikoisuus. Mitään harmaita hiirulaisia tänne ei kuulema toivota.

Että tämmöinen paikka. :)

Aloin tänään paniikinomaisesti katua vaihtoani poliittiseen sosiologiaan. Oikeasti, se kurssi tulee saamaan aivoni solmuun. Pelkään myös, että se on, hm, liian tylsää. Toisaalta, taisin keksiä "graduni" aiheen, ainakin suurinpiirtein. Hörhöily ko kurssilla on mahdotonta. Ja kun katsoin lukulistaa erehdyin luulemaan yhdelle seminaaritapaamiselle luettavia kirjoja koko lukuvuoden kirjaluetteloksi... Että penkkiä kulumaan vaan.

Toivottavasti en sekoa. Merkit ovat jo olemassa. Toissayönä näin unta karvaisista valaista.

Kommentteja, kommentteja

Tiina ystävällisesti huomautti, että olin vahingossa määrittänyt blogini niin, ettei viestejä voi kommentoida kuin rekisteröityneet käyttäjät. Asia on korjattu ja nyt kenen tahansa pitäisi pystyä kommentoimaan hengentuotteitani. Eikö olekin kivaa? Kaikki kommentoimaan!

Olen toista kertaa tänään asuincollegeni baarikahvilassa ja minua alkaa kyllästyttää yksinään kökkiminen. Erittäin äänekäs intialaisporukka on nauraa röhöttänyt vieressä niin, että alkaa kohta puoliin hieman vituttamaan. Nyt ei kyllä huvita mikään.

On väsyttänyt aivan älyttömästi. Nukahdin hetkeksi kirjastoon ja minä en todellakaan ihmistyyppiä, joka nukahtelee yleisiin paikkoihin. Zzzzzzziiiiizzz..

Kallista ruokaa

Syön itseni vararikkoon. Toisin kuin Suomessa, opiskelijaruokailua ei tueta. Vaikka lounaat ovatkin kohtuuhintaisia, kirpaisevat ne kuitenkin pidemmän päälle lompakon pohjasta. Varsinkin minun ruokahalullani. En tahdo tulla millään täyteen standardiannoksilla. Ja sitten tulee naposteltua kaikenlaista epäterveellistä seuraavaa ateriaa odotellessa.

Kävin tänään juttelemassa Political sociology -ohjelman johtajan kanssa mahdollisesta opinohjelman vaihdosta. Oli kovin ymmärtäväisen oloinen, mutta -aivan oikein- epäili etten ole ajatellut asiaa kovin perinpohjaisesti. Maanantaiaamuna kaiken pitäisi olla itselle selvää, sillä kurssit alkavat, eikä ole kovin toivottavaa, että ihmiset hyppivät kurssilta toiselle.

Ostin tänään lampun egyptiläiseltä tytöltä, joka muuttaa pois asuincollegestani. Tyyppi sanoi, että tämä paikka on paras mahdollinen mesta olla, jos suorittaa postgrad opintoja Lontoossa. Tervetuloa muuten vieraaksi tänne: vieraiden yöpyminen on ilmaista.