Ikuisten myymäläharjoittelijoiden maa

Tässä maassa (kaupungissa?) saa aika usein jännätä asiakaspalveluhenkilökunnan osaamistasoa. Esimerkiksi vaihtorahan kanssa saa usein olla tarkkana. Toissapäivänä paikallisessa Tescossani tein ostoksia viiden punnan edestä, annoin kassalla 20 punnan setelin ja sain takaisin viisi puntaa. Jos en olisi oppinut täällä ollessani tarkaksi, moiset kämmit jäisivät kyllä meikäläiseltaä huomaamatta. Myös tarjoustuotteet saa joskus puolen hinnan sijasta normaalihintaan ("buy one, get one free" my ass..). Asuinpaikassani lisäjännitystä luo catering firman tiuhaan vaihtuva henkilöstö, jolle white coffee ja latte ovat samoja asioita ja joille 50 pencen kastikeannos muuttuu kolmen punnan ateriaksi. (Toisaalta paikassa on töissä myös todellisia catering proita, joille kaikki kunnioitukseni). Lontoossa saisi varmaan keittiö/kassa/tarjoilija -hommia alta aikayksikön ilman sen kummempia vaatimuksia -kunhan jaloillaan pysyy ja on auttavasti tolkuissaan. Suomessa hain vuosia sitten ankarasti töitä eri hampurilaisketjuista -yhteenkään en päässyt edes haastatteluun. Kokemuksen puutteeseen ilmeisesti kaatuivat.

Salmiakkikossua vientiin, heti!

Salmiakkikossulla näyttää olevan kulttimainetta ulkomaanelävien keskuudessa. Olen hieman yllättyneenä pannut merkille, että todella monet ovat, jos eivät maistaneet, niin ainakin kuulleet salmarista. Kokeilin myös käytännössä miten musta mönjä menee alas tuttavieni keskuudessa ja voin sanoa, että pullo vietiin suorastaan käsistä. Eivätkä ihmiset olleet edes päissään. Toinen huikaisevat(?) vientimahdollisuudet omaava suomalainen kulttivientituote olisi Armi ja Danny. Tai siis ainakin sen käsittämättömän mainion 70-luvun musiikkivideon perusteella kysyntää olisi. Kanadalainen tuttavani oli aivan tohkeissaan ko videosta (ja aivan syystä). Dannyhän olisi vielä kuvioissakin...

Mitä minulle saattaa tulla ikävä...

...karistettuani Lontoon pölyt jaloistani heinäkuun 11 päivä:

-Maisemaa ikkunastani
-Port talkeja (ilmaista portviiniä ja joskus hyviä puhujia)
-Mahdollisuutta olla tekemisissä hyvin eri alojen ihmisten kanssa (esim. toissailtana asuinpaikkani baarissa juttukavereina Westend-musikaalien koe-esiintymisiä kahlaava aussi sekä italialainen ohjussuunnittelija)
-Asuinpaikkani kahvilaa jossa oli lämmin silloinkin kuun muualla ei ollut...
-Asuinpaikkani keskuspihaa (Quadia) ja paikan arkkitehtuuria
-Ylipäätänsä asuinpaikkaani (jota suosittelen maisteri/väikkäri/jatkotutkinto-opintoja Lontooseen suorittamaan tuleville ihmisille jotka ovat valmiita jollain tasolla olemaan mukana paikan yhteistoiminnassa)

Yliopistoani tuskin tulee ikävä eikä tätä kaupunkiakaan johon en ole oikein onnistunut tutustumaan (koitan näiden viimeisten viikkojen aikana hieman edes leikkiä turistia -aika säälittävää...)

Maisema ikkunastani (kev��ll�) 

Kesätunnelmissa (not)

Vanha misantrooppi minussa herää näin kuuman kesäilman saavuttua. Ihmiset parkkeeravat suurissa ryhmissä ulos oluelle tai piknikille asuinpaikkani nurmikkoalueille ja nauravat kovaäänisesti myöhään yöhön. Ikkunastani aukeaa kaunis näköala asuinpaikkani varsiin suureen puutarhaan josta tulevat äänet kuuluvat huoneeseeni todella hyvin. Joillakin on sosiaalista elämää, joillakin ei. Minä kuulun jälkimmäisiin. Ehkä osittain tämän tietyn ulkopuolisuuden takia minua on alkanut ottaa päähän nämä kovaääniset ihmiskertymät. Enkä jaksa ängetä mihinkään porukkaan koska oikeastaan minua ei huvita. Misantrooppi minussa ei nyt oikeastaan kaipaa seuraa. Ei ainakaan näiden ihmisten seuraa. Sen sijaan olen alkanut kaivata hiljaisuutta: ei enää kovaäänistä keskustelua ja hihkumista naapurihuoneesta, ei enää kadulta kuuluvaa älämölöä, ei enää lähiurheilukentältä kuuluvaa huutoa, ei enää ihmisten illanviettoääniä puutarhasta.... Onneksi sitä on luvassa ensi kuussa kun siirryn kimpsuineni ja kampsuineni Suomeen, jossa sijaitsen ainakin elokuun loppuun asti.

Ohi on

Tentit ovat vihdoin kohdaltani ohi. Jotenkin kuvittelin, etta viimeisen tentin paatyttya olisin tuntenut helpotusta ja paastanyt ainakin pienen hihkaisun tenttisalin ulkopuolella. Mutta ei. Sen sijaan olen ollut jonkinlaisessa post-exam -tilassa, johon kuuluu armoton vasymys ja tylsamielisyys. No, ehka muutaman paivan sisalla elama alkaa taas palailla. Toivottavasti. Minusta tentit ovat aarimmaisen epareilu tapa mitata mitaan osaamista. Yhdessakin tentissa vietin kokonaisen tunnin totaalisessa paniikissa ja sossin taydellisesti kysymyksen joka oli ihan omaa osaamisaluettani. Vastauspaperini ovat taynna sotkua, yliviivattuja kohtia seka erilaisia nuolia ja rukseja. Mina ajattelen hitaasti ja se tottaviekoon nakyy epamaaraisissa raapustuksissani.

Mutta jotain kivaakin: On aina mukavaa saada hyvaa (melkeinpa ylistavaa) palautetta esseista. Erityisesti jos tama palaute tulee tunnetulta professorilta. Valitettavasti esseet painavat arvostelussa vain 25 %.

Mutta kuten hyva ystavani herra P aina sanoo: kuono kohti tuulta ja uusia seikkailuja. Tentit ovat nyt taaksejaanytta elamaa toivottavasti lopullisesti.

Pitaako sita aina HUUTAA?!

Tenttien kiristama mieleni on loytanyt jalleen kerran jotain kitisemisen aihetta. Nimittain brittien huutamisen. Ikkunani alta kavelee paivittain ihmisia jotka ovat kotoisin maailman joka kolkilta. Britit (ja siirtolaiskundit) tunnistaa siita etta he kommunikoivat toisilleen huutamalla. Jalleen kerran kyseessa nayttaa olevan luokkajuttu huutajien aksenteista paatellen. Joka kolmas sana tuntuu olevan "fuckin" -myos pikkukersoilla jotka ovat pahimpien huutajien joukossa. Usein kersojen aiditkaan eivat ole mitaan hiljaisia hissukoita. Pahimman alamolon saavat kuitenkin aikaan siirtolaiskundien porukat jotka saattavat kaikenlisaksi jaada hengaamaan ikkunani alle tekemaan jotain kehittavaa kuten heittelemaan keppeja tms. Omituista tassa on, etta periaatteessa alue jossa asun on rauhallista ja varmaan aika varakasta seutua. Hmm. Minusta on talla saarella ollessani kehkeytymassa luokkatietoinen nipottaja. Etta tamankin paivan sitten elin nakemaan. Varmaan jossain etelaisessa maassa tulisin hulluksi.

Ja pahoittelut tiettyjen kirjainten puuttumisesta.

Liftaamalla Suomeen?

Tsekkasin juuri netistä lentojen hintoja Suomeen ja kauhukseni huomasin että hinnat eivät olleetkaan niitä tuttuja 69 puntaa yhteen suuntaan joihin olen tottunut KLM:llä vaan jotain neljää viittäsataa! Samanlaisia hirmuhintoja SASsilla! Ryanairillakin hinnat ovat kalliihkon normaalilentoyhtiön hintoja. Jos jollain on jotain vihjeitä mistä halpa lento Helsinkiin heinäkuussa niin vinkkejä vastaanotetaan kiitollisna.

Hei! Olen eksoottinen!

Törmäsin New York Timesin sivuilla artikkeliin jossa käsiteltiin Suomen menestystä klassisen musiikin saralla. Yhtenä elementtinä jutussa oli suomenkielen eksoottisuus. Olenko ainoa jonka mielestä englanninkielisissä lehdissä (silloin joskus kun Suomesta jotain kirjoittavat) aina jaksetaan tehdä numero siitä, että suomenkieltä (siis kirjoitetaanko tämä yhteen?) eivät ymmärrä ketkään muut kuin suomalaiset? Vaikka tuossa NYTin jutussa kieltä käytettiin varmaan lähinnä vain jonkinlaisena kehyksenä, jolla epämääräisestä eurooppalaismaasta tehdään edes jotenkin mieleenpainuvampi, niin rupesin vain pohtimaan, että tuntuukohan tuollaisesta keskiverto (amerikkalaisesta) monoglotista, että "eksoottinen" kieli on jonkinlainen händikäp tai menestyksen este? Siis kun miettii Euroopan kieliä, niin vaikka suurin osa (unkaria, suomea, saamea, viroa ja baskia lukuunottamatta) ovat enemmän tai vähemmän sukua keskenään ei keskinäinen kommunikointi juurikaan siitä parane muuta kuin lähisukukielten kesken. En minä ainakaan Etelä-Italiassa kauheasti englannilla edennyt.

Minulle muuten selvisi miksi ameriikkalaiset ovat niin huonoja muissa kielissä (sen lisäksi ettei niistä ole heikäläisille mitään hyötyä): alkavat kuulemma yleensä opiskelemaan vierasta kieltä lukiossa. Näin ainakin michiganilaistuttavani väitti. Eikö siellä olla tietoisia, että ihminen oppii vierasta kieltä parhaiten alle 12-vuotiaana?

Ja vielä kielitriviaa: tiesittekö, että hyvin monet turkkilaiset kuvittelevat suomen olevan turkin sukukieli? Jopa joku amerikkalainen tiesi kerran kertoa minulle tästä kielitieteellisestä faktasta.

Kirjastozombien muistiinpanoja

Pahoittelut postitusbreikistä, mutta olen tehnyt 12-tuntisia tenttiinlukupäiviä. Olen muuttunut kirjastozombieksi. Nyt kun kaksi pahinta tenttiä on ohi, voin jakaa kanssanne kehittämäni tenttiinlukijoiden typologian:

Sivuja raivokkaasti kääntävät
Näitä löytyy lähes aina joka paikasta. Mikä ihme siinä on, ettei kirjojen, vihkojen ja muistiinpanojen sivuja ei voi kääntää hitaammalla ja hiljaisemmalla liikkeellä?

Lukusalissa lounastavat
Kielloista huolimatta jotkut tulevat lukusaliin kaupan kautta ja iskevät pöytään kassillisen ylikypsiä (tarjous?)banaaneja joita huolettomasti mutustelevat samalla kun kertaavat taloustieteen perusteita. Siis ymmärrän, että jotain pientä karkintapaista voi mutustella, mutta että kasa lemuavia banaaneja?!

Hytkyjät
Näitä löytyy ihan kaikkialta. Tulee mieleen eläintarhan turhautuneet eläimet jotka toistavat jotain liikettä surkean oloisesti. Hytkyjiä on sekä kokovartalovariantteina että pelkästään jalkojaan sheikkaavia. Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan. Häiritsevää jos joku kokovartalohytkyilijä on koko ajan periferisessä näkökentässä. Olen ollut huomaavinani että miespuoliset ovat useammin hytkyjiä.

Kirjat pöytään läimäyttäjät
Tottakai kirjat pitää paiskata pöytään niin että sali raikaa. Samaiset ihmiset myös lähtiessään pakkaavat kamansa äänekkäästi.

Toivottavasti ensi viikolla on elämäni viimeiset tentit. VIHAAN TENTTEJÄ YLI KAIKEN! Ne eivät mittaa mitään hyödyllistä.